Tyypillisiä oireita

Traumaperäinen stressihäiriö (engl. post traumatic stress disorder, PTSD) on ahdistuneisuushäiriöihin lukeutuva psykiatrinen häiriö, joka saattaa kehittyä traumaattisen tapahtuman kokemisen tai todistamisen seurauksena. Traumaattisella tapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilön tai hänen läheistensä henki, terveys ja/tai fyysinen koskemattomuus on uhattuna. Traumat vaikuttavat yksilöllisesti eri ihmisiin, eikä keskeistä olekaan trauma sinänsä, vaan sen merkitys ja se, miten ihminen on sen kokenut. Esimerkiksi pitkäkestoisesti traumakokemuksille altistavat, ihmisten aiheuttamat sekä herkkään kehitys- tai muutosvaiheeseen osuvat traumat koetaan usein muita voimakkaammin.

Traumaattisen tapahtuman jälkeen on normaalia kokea erilaisia stressioireita. Se, että esim. näet painajaisia tai tapahtuma tunkeutuu mieleesi silloinkin, kun et haluaisi ajatella sitä, ei siis tarkoita, että olisit "tulossa hulluksi" tai "sekoamassa". On luonnollista reagoida epäluonnollisiin kokemuksiin!

Trauman kokeneista enintään neljännekselle kehittyy hoitoa vaativa traumaperäinen stressihäiriö (PTSD), mutta useimmat kokevat ainakin joitakin oireita, jotka voivat lievittyä itsestään ajan kuluessa. PTSD-oireet jaetaan kolmeen pääluokkaan:

1. Ensimmäinen luokka sisältää oireet, jotka liittyvät trauman uudelleen kokemiseen. Uudelleenkokemisoireet ovat tapahtumaan liittyviä painajaisia, takaumia tai mieleen tunkeutuvia ajatuksia. Ne ilmenevät tyypillisesti siten, että jokin kokemuksen aistivoimainen yksityiskohta, kuten haju, maku, ääni, kuva tai tunne tunkeutuu mieleen, kun jokin ympäristössä muistuttaa tapahtuneesta. Takaumia ja häiritseviä ajatuksia ilmenee myös silloin, kun yrittää rentoutua, esimerkiksi nukkumaan mennessä. Mieli on silloin tyhjä muista asioista.

2. Seuraavaan oireluokkaan kuuluu välttämiskäyttäytyminen. Välttämisoireet ilmenevät siten, että henkilö pyrkii välttämään kaikkea tapahtuneesta muistuttavaa: ajatuksia, tunteita, tiettyjä paikkoja, ihmisiä, tilanteita tai olosuhteita. Välttämisoireiden fokus on laaja, riippuen alkuperäisen traumakokemuksen yksityiskohdista. Joku ei voi liikkua enää pimeällä, kun taas toinen karttaa esimerkiksi saunoja (koska raiskaus tapahtui saunassa) tai tietynlaista pukeutumista tai käyttäytymistä sen mukaan, miten tapahtuman aikaan pukeutui tai käyttäytyi. Välttämiseen katsotaan kuuluviksi myös muistiaukot tai muistin menetys koko tapahtumasta. Välttäminen voi yleistyä mitä erilaisimpiin ärsykkeisiin ja näkyä turtuneisuutena, tunteiden köyhtymisenä sekä yhteyden kokemuksen katoamisena itseen ja toisiin ihmisiin.

3. Kolmas luokka sisältää vireystilan säätelyn vaikeudet. Niissä on kysymys epänormaalista kehon aktivaatiotasosta, joka näkyy usein ylivireytenä, joskus myös alivireytynä. Vireystilaoireet ovat turvallisuudentunteen menetyksen fyysinen vaste. Elimistö reagoi ympäristöön ikään kuin se olisi jatkuvasti vaarallinen. Tämä voi näkyä esimerkiksi univaikeuksina, ärtymyksenä, vihanpuuskina, keskittymisvaikeuksina ja säpsähtelynä. Stressitila on jatkuva ja estää syvän rentoutumisen.

Vireystilan säätelyn häiriintyminen johtuu tapahtumatilanteesta. Uhkaavassa tilanteessa aivoissa vapautuu hormoneja, joiden tehtävä on valmistaa elimistö puolustautumaan - taistelemaan tai pakenemaan. Vaaratilanteessa autonomisen hermoston sympaattinen haara aktivoituu ja aiheuttaa mm. hengityksen ja sykkeen tihentymistä sekä verenpaineen kohoamista ja veren pakenemista iholta lihaksiin. Kun uhka on pitkäkestoinen tai kun taistelu tai pakoyritys ei poista vaaraa, myös autonomisen hermoston parasympaattinen osa aktivoituu, minkä seurauksena voi olla jähmettyminen paikoilleen. Tästä parasympaattisen haaran aktivaatiosta johtuu uhrin jähmettyminen tai lamaantuminen tapahtumahetkellä.

Traumanjälkeisten oireiden kirjoa monimutkaistaa se, että trauman kokenut on altis myös muille psykiatrisille ongelmille, kuten masennukselle, päihteiden väärinkäytölle sekä muille psyykkisille ja fyysisille ongelmille. Oireita voi kuitenkin lievittää ja hoitaa esimerkiksi psykoterapian avulla. Myös ystävien ja läheisten antamalla tuella on suuri merkitys traumakokemuksesta toipumisessa.